Päivä Tukholmassa

En ole koskaan ollut päivä Tukholmassa risteilyllä. Nyt on sekin asia korjattu. Olimme nimittäin viime viikonloppuna viettämässä viikonloppua Itämeren aalloilla. Samalla yhdistimme hieman Helsingissä hengailua reissuun, sillä halusimme säästää junalipuissa. Mietimme pitkään, että kuinka menemme retkellemme. Aluksi oikeastaan vain oma auto oli vaihtoehto, sillä edullisten bussien aikataulut eivät sopineet lainkaan meidän aikatauluihin ja junaliput maksoivat…

Merimatka mielessäin

En ole eläissäni ollut päivä Tukholmassa risteilyllä. Nyt tähänkin asiaan tulee muutos. Olemme isännän kanssa keskustelleet jo viime kesänä mahdollisuudesta lähteä tämän kaltaiselle reissulle. Minua kiinnostaa Tukholma, sillä en ole siellä käynyt kohta vuosi kymmeneen. Tallinnan matkan jälkeen tarkastelimme Club one -pistetiliä ja totesimme, että matka Tukholmaan voisi olla ajankohtainen. Club one on siis TallinkSilja…

Kotimatkalla 19.4.2015

Olimme ostaneet paikat Tallinkin Baltic Queen lsivssn, joka lähti Tallinnasta klo: 12:30. Miellä ei siis aamulla ollut juurikaan aikaa muuhun, kuin pikaiseen käyntiin Rimissä, sillä satamassa oli oltava n. 1 ½ tuntia ennen laivan lähtöä. Rimistä haettiin matkalle hieman eväitä. Normaalisti evästä on haettu Vapianosta, josta saa ihanaa pizzaa, mutta se avasi ovensa vasta yhdeltätoista,…

Matkalla Tallinnaan 15.4.2015

Tänä keväänä meillä oli mahdollisuus olla Tallinnassa kokonaista neljä yötä. Reissua suunniteltiin hartaasti, sillä aikaa oli tavallista enemmän perillä olemiseen. Ihan ei kuitenkaan  kaikkia ehtinyt vieläkään tekemään, vaikka suunnitelmissa oli kaikenlaista. Olen käytännön syistä (tulisi maratonpostaus) jakanut tämän reissun useaan osaan, eli aina päivään kerrallaan. Yleensähän olen Tallinnan matkoista kirjoitellut vain yhdessä postauksessa per matka…