Sunnuntain höpötystä

Mitenkä musta tuntuu, ettei mulla ole enää aikaa oikeasti yhtään mihinkään? Tuntuu, että kaikki jää tekemättä ja sekin vähä mitä saan tehtyä jää puolitiehen? Koko ajan väsyttää ja mikään ei oikein huvita. Tai sellaiset asiat huvittaa, mitä ei oikeasti voi tehdä. Niinku voisin loputtomasti viettää aikaa keittiössä tai haahuilla netissä. Mutta jos pitäisi tehdä koulujuttuja…

Sekaisin Simsistä

Minen ymmärrä mihinkä se kaikki aika oikein menee?  Töitten jälkeen on sen verta väsyny, ettei paljon jaksa eväänsä sohvalta liikuttaa, tai tässä tapauksessa lattialta, kun siellä suurimman osan aikaani vietän. Joka tapauksessa sunnuntain jälkeen on aikaa ollut Simsille. 🙂 Voisipa melkein sanoa, että olen hyvin koukussa peliin, taas. Sama oli silloin kun Sims kaksi ilmestyi…

Koukussa, niin koukussa

Tänään suunnistettiin juna-asemalta suoraan Citymarkettiin. Minua yritettiin heti ensimmäisenä usuttaa istumaan pukin syliin… Eiköhän sitä ole pukkien sylissä tullut tarpeeksi istuttua jo, joten jätin kunnian siitä vähän nuoremmille. Kuulemma oli tätä samaista toimepidettä tarjoteltu eilen jo isännän veljellekin, ei ollut hänkään suostunut… Jännä juttu. 😀 Jos olis ollu poro sillä pukilla mukana, niin olisin sitä…

Joulu on vissiin jo nurkan takana?

Joka vuosi joulunavaus on aikaisemmin ja aikaisemmin. Ennen se oli joulukuun ensimmäisellä viikolla tai marraskuun viimeisenä viikonloppuna, riippuen vähän viikonpäivien sattumisesta noille viikoille. Nyt se on marraskuun puolivälissä! Samojen joululaulujen renkutus tulvii korviin heti, kun tassunsa saa kauppakeskukseen tai markettiin sisälle. Kaikki paikat on täynnä ärsyyntyneitä ja väsyneitä ihmisiä joulukiireeseen. Joulun kai kuuluisi olla oikeasti…

Tahmaista on

Kai se on uskottava, että se pimeys jotenkin ihmisen mieleen vaikuttaa. Vaikka nautinkin pimeistä illoista ja kynttilöistä, niin nyt on jotenkin ollut harvinaisen tahmainen ja uninen alkuviikko. Ei oikein mikään tunnu nyt kiinnostavan tai huvittavan. Edelleen ärsyttää asunnon puute ja kahden kodin välillä reissaaminen. Tyttöshampookin loppui isännän luota ja sekos otti päähän. Ei kauheasti huvittanu…