Tallinnassa ystien kanssa 19.-22.4.2012

Tällä kertaa suunnistimme Tallinnaan ystäväpariskunnan kanssa vähän niinkuin viettämään meidän molempien synttäreitä. Torstaina iltapäivällä suunnattiin Mazdan nokka kohti etelään ja ajeltiin Katajanokalle, josta laivamme Viking Xpress lähti. Tapamme mukaan auto otettiin mukaan, sillä se nyt vain on niin monta kertaa nähty Tallinnaan mennessä, että se on paljon kätevämpää kuin jättää auto parkkiin satamaan. Toisekseen maksaakin…

Tallinna 6.5-8.5.2011

Pitkään odotettu loma aloitettiin jo torstaina siirtymällä Tikkurilaan minun tädin luokse yöksi. Tämän takia ei tarvinnut ajaa yötä myöten ja saatiin kunnolliset yöunet. Tikkurilassa oli jälleen pöytä koreana kun mentiin, vaikka nimenomaan olin sanonut, ettei meitä varten tarvitse mitään laitella. Ihana oli kuitenkin nähdä pitkästä aikaa paria serkkua ja varsinkin tätiäni. Sovittiinkin, että jos mahdollista…

KESÄ <3

Uskotteko, että se tulee, vaikka ulkona onkin vielä lunta ja ainakin tällä hetkellä hyvinkin harmaata ja syksymäistä? Minun kesäni sai siunauksen eilen, kun sain kesätöitä. Aion siis työllistyä KYS:iin kesäksi. Pitkään sain paikkaa odottaa, mutta ilmeisesti odottelu kannatti, sillä paikan sain. Oli minulla koko ajan varasuunnitelma, muuten en varmaan olisi näin kauan uskaltanut odotella. Joka…