Tuoksuva toimitus pakettiautomaatista

Olen aikaisemminkin kirjoitellut Lushin tuotteista. Itse olen hyvin myöshäisherännäinen tämän liikkeen kanssa, mutta parempi kai sekin kuin ei koskaan olisi kuullutkaan. Minulla on käytännössä ollut viime vuoden toukuusta saakka käytössä Lushin palashampoo. Tässä ajassa olen ehtinyt kuluttamaan kaksi palaa loppuu. Eli keskimäärin rahaa on shampooseen kulunut tänä aikana noin 20 euroa (ottaen huomioon, että olen…

Lush:n tuoksuisia ajatuksia

Tallinnassa kävin kolmatta kertaa elämässäni Lush:n liikkeessä. Olen kerran aikaisemmin käynyt Lushilla Tallinnassa, jolloin en oikein osannut ostaa mitään ja viime kesänä Helsingin myymälässä. Tuolloin kävin ostamassa kylpypalloja, sillä yövyimme President hotellissa ja huoneessamme oli kylpyamme. Myös Tallinnassa on asunnossa, jossa yleensä majailemme, kylpyamme. Niinpä keksin matkalla, että käyn ostamassa Lush:lta itselleni kylpypalloja, sillä muistin,…