PT:n kanssa treenaaminen

Nykyisin jokainen kuntosali markkinoi PT-palveluita, eli personal trainer palveluja. PT-paketteja voidaan räätälöidä jokaisen erilaisiin tarpeisiin. Yhä useammin tavallinen sohvannurkan kuluttaja hankkii PT erinäisistä syistä. Se voi olla liikunnan ilon löytäminen, sairauksien ennaltäehkäisy tai niiden helpottaminen, tai kuten minun tapauksessani painon pudotus ja oikeanlaisen treenin löytäminen. Enää PT:n kanssa treenaaminen ei tarkoita, että olisi kilpaurheilija tai…

Kunnonsali

Vaihdoin viime vuoden puolella Fressilta Kunnonsalille. Mietin jo pitkään vaihdosta. Olin tyytymätön muutamaan asiaan Fressillä. Ensinnäkin jumppatuntien varaus – jumppatunneille oli varattavissa 75 prosenttia paikoista etukäteen. Valitettavasti ne jumpat, joista itse eniten pidin, olivat myös muidenkin lemppareita. Tämä aiheutti sen, että jos et ollut heti varaamassa jumppatuntia, kun se kolme päivää aikaisemmin tuli mahdolliseksi, et…

Kuntotestin tuloksia

Minä olen elänyt siinä käsityksessä, että minulla on aivan surkea kunto. Enkä sitä nyt tämän kuntotestin perusteella vielä huippukunnoksi kutsuisikaan, mutta olin positiivisesti yllättynyt tuloksistani, sekä varsinkin yhteenvedosta. Hankin käyttäjätunnuksen Liikutin sivustolle. Liikutin laatii jokaisen tarpeita vastaavan treeniohjelman, eli toimii vähän niin kuin virtuaalisena personal trainerina. Ohjelmisto ehdottaa jokaisen liikkeen kohdalle vaihtoehtoja, joista voi sitten…

Ihan fressinä Fressillä

Sain viikon tutustumisjakson Kuopion Fressi kuntosalille ja olen tässä nyt kaksi päivää käynyt siellä tutustumassa toimintaan. Vielä en ainakaan voi muuta sanoa, kuin että hyvät ion puitteet liikunnalle. Tosin on kyllä ihmisiäkin. Totuin aika pitkälti siihen käydessäni Technopoliksen salilla, että sain a) olla lähes aina yksin, b) en koskaan tarvinnut ”jonottaa” laitteisiin ja c) en…

Lihavien ja laiskojen liikuntakerho

Olen tässä kevään aikana vapaasti päättänyt saattaa itseni parempaan kuntoon fyysisesti. Lähinnä olen käynyt lähes tulkoon joka aamu lenkillä tai aamuvuoro päivinä illansuussa. Yhtä viikkoa lukuunottamatta, sillä hammaslääkärini päätti, että ainokainen viisauden hampaani oli tullut tiensä päähän ja kielti samalla ylenpalttisen liikunnan lähes viikoksi. Rakas ystäväni Joensuusta muutti kesäksi Kuopioon töiden perässä ja koska olemme…