PoNpuloita ja kynsilakkaa

Minulla on hiusten kasvatusprosessi käynnissä (tämähän siis saattaa loppua ihan yhtä nopeasti kuin alkoikin) ja vihdoin olen päässyt siihen pisteeseen kurittomien kutrien kanssa, että ne yltävät kiinni ilman pinnivirityksiä. Pompulat tosin ovat aiheuttaneet suurta ongelmaa. Ensinnäkin ne ovat aina niitä artikkeleita ”mummopinnien” kanssa, että ne ovat katoava luonnonvara. Toisekseen, ne venyvät aina muodottomiksi, jonka jälkeen…

Punapäät ei pääse taivaaseen – vai miten se oli?

Rakastan punaista hiusväriä. Minulla on ollut monta vuotta punaisen erisävyisiä hiuksia, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana linja on ollut melkoisen vaalea painotteinen. Ja ihan viimeisimpinä vaalea raitainen. Kävin ennen joulua kampaajalla ja hän värjäsi minulle silloin ihanan punaiset hiukset. Ongelmahan punaisissa hiuksissa on se, että se väri ei kertakaikkisesti kestä – ainakaan minun päässä…

Viherpeukalon uusi yritys

Istutin tiistaina ensimmäiset kukkaset parvekkeellemme. Tai ei ne ihan ensimmäiset olleet, sillä ruukullinen narsisseja on kukkinut jo viikon verran parvekkeella. Tuntuuvat hyvin viihtyvän, vaikka on ollut öisin vähän viilemämpääkin. Joka tapauksessa istuttelin pikkuisia orvokkeja yhden potillisen roikkumaan amppeliin. En todellakaan niitä siemenestäo le kasvattanut, vaan käytiin Kodin Terrasta hakemassa valmiita taimia. Istutin samalla myös ruohosipulia…

Bleached and the end

Minä olen nyt muutaman hetken tässä pohdittuani tullut siihen tulokseen, että en millään jaksa kirjoittaa loppuun 30 days -haastetta. Minusta on sata kertaa mukavampi kirjoittaa sellaisista asioista mitkä minua kiinnostaa silloin KUN minua sattuu kiinnostamaan. Siis tämähän ei nyt tarkoita, että minua ei huvittaisi kirjoittaa läheskään joka päivä vaan lähinnä sitä, että haastetta tehdessäni, se…

Hiusongelmia ja Mikki Hiiri -kenkiä

Minä olen nyt onnistunut kehittämään näistä kutreista itselleni ihan suuremman luokan ongelman. Tai ei kai tämä nyt varsinaisesti mikään ongelma ole, mutta kuitenkin. Siis minähän olen jo pidemmän aikaa halunnut vaaleita hiuksia, tarkalleen ottaen kohta puolitoista vuotta. Asiassahan on päästy sen verran eteenpäin, että vaaleite raitoja on päähän ilmestynyt useaan otteeseen ja joka kerta aina…