Ülemiste ja Sikupilli 16.4.2015

Aamulla minut herätettiin jo ennen kahdeksaa. Nukkua olisi voinut pidempäänkin, mutta meitä odotti kauppakeskukset. Olimme suunnitelleet etukäteen, että ajamme Ülemiste keskukseen aamiaiselle. Olen käynyt Mc Donald’sin aamiaisella vain kaksi kertaa elämässäni, niin olihan se nyt kokeiltava Tallinnassa. Ülemisten kaupat aukeavat vasta kymmeneltä, mutta Rimin hypermarket ja Mäkkäri avaavat ovensa jo kahdeksalta. Satuimme sopivasti Tallinnan aamuruuhkaan…

Matkalla Tallinnaan 15.4.2015

Tänä keväänä meillä oli mahdollisuus olla Tallinnassa kokonaista neljä yötä. Reissua suunniteltiin hartaasti, sillä aikaa oli tavallista enemmän perillä olemiseen. Ihan ei kuitenkaan  kaikkia ehtinyt vieläkään tekemään, vaikka suunnitelmissa oli kaikenlaista. Olen käytännön syistä (tulisi maratonpostaus) jakanut tämän reissun useaan osaan, eli aina päivään kerrallaan. Yleensähän olen Tallinnan matkoista kirjoitellut vain yhdessä postauksessa per matka…

Tallinnassa 18.-21-7.2013

Tallinna on minun yksi lempi kaupungeistani. Voisin matkustaa sinne niin usein kuin vain olisi mahdollista. Mielellään jos joskus voisi viettää siellä viikon, niin ei aina olisi niin kiire joka paikkaan. Silloin voisi viettää päivän kävellen Kadriorgin puistossa ja ajellen päämäärättömästi rautiovaunulla ympäri Tallinnaa. Ehkäpä selviäisin myös Piritan paljon puhuttua rantaa katsomaan. Tälläkään kerralla en kuitenkaan…