Kunnonsali

Vaihdoin viime vuoden puolella Fressilta Kunnonsalille. Mietin jo pitkään vaihdosta. Olin tyytymätön muutamaan asiaan Fressillä. Ensinnäkin jumppatuntien varaus – jumppatunneille oli varattavissa 75 prosenttia paikoista etukäteen. Valitettavasti ne jumpat, joista itse eniten pidin, olivat myös muidenkin lemppareita. Tämä aiheutti sen, että jos et ollut heti varaamassa jumppatuntia, kun se kolme päivää aikaisemmin tuli mahdolliseksi, et…

Pumppi-pamppi-pomppi

Kävin tänään testailemassa ensimmäistä kertaa Fressillä Body pump tunnin. Olen joskus aikoinani kerran käynyt pumppitunnilla ja silloin siitä jäi minulle ihan positiivinen kuva. Nyt kuitenkin on jo mieleni monta viikkoa tehnyt tuonne tunnille, mutta en yksinkertaisesti ole uskaltanut. Olen ajatellut, että kuolen sinne. Lihaskuntoni on ihan kohtuullinen, mutta kestävyys on olematonta. Luulin siis, etten jaksaisi…

Power plate saa nenän väpättämään

Kokeilin eilen salilla ensimmäistä kertaa elämässäni power plate laitetta Fressilla ja voin kertoa, että olipahan kokemus! 😀 Ensin lyhyesti itse laitteesta, eli power plate laitteen avulla voi harjoittaa lihaskuntoa, rentoutua ja venytellä. Laite värisee ja värinä valmistajan mukaan tehostaa liikkeitä, sillä se aktivoi mukaan pieniä lihaksia, joita ei muuten käyttäysi. En todellakaan tiedä (enkä jaksa…

Ihan fressinä Fressillä

Sain viikon tutustumisjakson Kuopion Fressi kuntosalille ja olen tässä nyt kaksi päivää käynyt siellä tutustumassa toimintaan. Vielä en ainakaan voi muuta sanoa, kuin että hyvät ion puitteet liikunnalle. Tosin on kyllä ihmisiäkin. Totuin aika pitkälti siihen käydessäni Technopoliksen salilla, että sain a) olla lähes aina yksin, b) en koskaan tarvinnut ”jonottaa” laitteisiin ja c) en…