Uusi välipalaherkku – Fast Pudding

Kirjoittelin aikaisemmin helpoista välipaloista. Silloin lupasin kertoa mielipiteeni uudesta Fast Pudding mausta. Olen aikaisemmin kokeillut suklaa makuista versiota. Se oli mielestäni ihan kelpoa tavaraa, mutta ei kuitenkaan niin suuri herkku, kuin olisin kuvitellut. Ainakin nyt kun olen vertaillut sitä tähän uuteen makuun, niin vanha suklaa tuntuu ihan pliisulle ja ei oikeastaan maistukkaan yhtään niin hyvälle…

Bananas are for monkeys

Minä olen käyttänyt palautusjuomaa siitä saakka, kun aloitin säännöllisen treenaamisen ja varsinkin kun se on sisältänyt kuntosalilla huhkimista ja kahvakuulailua. En käytä palautusjuomaa aerobisen harjoituksen jälkeen vaan silloin nautin ihan tavallista ruokaa. Syöminen on kuntosalin jälkeenkin tärkeää, mikäli haluaa oikeasti kiinnittää huomiota siihen, mihin kuntosalilla hien vuodattaminen vaikuttaa. Jos syö liian vähän (tai vääränlaista ruokaa)…

Kokeiltavia ruokia

Minulle on alkanut kertyä listaa ruuista, joita pitäisi ehdottomasti päästä testaamaan. Olen lukenut nyt todella monesta blogista avokadopastasta ja ilmeisemmin alkuperäinen ohje on peräisin Safkaa kirjasta. Tuntuu olevan niin mielettömän hyvää, että minun on ehkä pikkuisen pakko itsekkin tehdä tuota joku päivä. Olen itse löytänyt avokadon vastan hiljattain, joten aikaisemmin en ole ajatellutkaan lapioivani tämän…