Suurriistaa

Kävimme isännän syntymäpäivän kunniaksi katsomassa elokuvissa Big Game -elokuvan. Minulla oli hitusen käsitystä siitä, mitä elokuva käsittelee. Niinpä olin suomentanut elokuvan mielessäni Isoksi peliksi. Ehkäpä siinä taustalla oli sanaleikki, sillä molempia käännöksiä voisi ihan hyvin elokuvaan käyttää. Eniten elokuvassa kuitenkin kiehtoi sen suomalaisuus. Elokuva on samoilta tekijöiltä, kun muutama vuosi takaperin ilmestynyt joulupukki elokuva Rare Export. Ohjauksen ja käsikirjoituksen takana on molemmissa elokuvissa Jalmari Helander. Myös pikkupoikaa esittää sama näyttelijä eli Onni Tommila. Erikoista tässä Suomalaisessa tuotoksessa on, että mukaan on haalittu Hollywoodista isoja nimiä. Toista pääosaa esittää yksi lempinäytteljöistäni – Samuel L. Jackson.

YouTube Preview Image

Elokuvan idea on lyhykäisyydessään se, että 13-vuotias Oskari (Onni) lähetetään metsään selviytymään aikuistumisriitistä, eli metsästämään jousinuolella jokin metsän elukka, joka sitten kertoo millainen mies pojasta kasvaa. Paineet ovat kovat, sillä isä on tuonut omalta retkeltään karhun. Oskarin saalistaessa pitkin Lappia (elokuva ei muuten ole harmillisesti kuvattu Lapissa, vaan Saksassa), tipahtaa USA:n presidentin Air Force One taivaalta terroristi-iskun seuraukseni. Tästä alkaa Oskarin ja presidentin (Samuel) yhteinen selvitymistarina.

Elokuva on tehty Hollywood tyyliin erikostehosteita säästelemättä. Se on puhdasta toimintaa ja siihen on ripoteltu komiikkaa ihan toimiviin kohtiin. Pidin Helanderin Rare Exportista ja täytyy kyllä myöntää, että pidän tästä Suurriista elokuvasta myöskin. Erityisesti pidän Samuelin näyttelijän taidoista ja hänen roolihahmostaan tässä elokuvassa. Toki onhan hän oikeastikin nimekäs näyttelijä. Kiinnostaisi kovasti tietää, millaisilla palkkioilla hänet on saatu mukaan ja kuinka hänet on ylipäätään saatu mukaan. En usko, että Big Game on levitykseltään yhtä iso kuin Samuelin normaalisti tekemät elokuvat. Vai onko nyt tarkoituksena nimenomaan suunnata kansainvälisille markkinoille?

Mikäli tämä elokuva on vielä katsomatta, niin kannattaa se käydä katsomassa. Muistutuksena vielä, että koska Veikkaus tulee suomalaista elokuvatuotantoa, pääsee tiistaisin Veikkaus -kortilla suomalaisiin elokuviin kaksi yhden hinnalla. Big Game kuuluu myös tähän kategoriaan. Elokuvalistan, joihin tämä tarjous on voimassa voi tarkistaa täältä. Tarjous on siis voimassa vain Finnkinon teattereissa. Muutenkin Veikkaus -kortilla saa paljon etuja, joten kortti kannattaa hankkia, vaikkei niin rahapelit kiinnostaisikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>