Lush:n tuoksuisia ajatuksia

Tallinnassa kävin kolmatta kertaa elämässäni Lush:n liikkeessä. Olen kerran aikaisemmin käynyt Lushilla Tallinnassa, jolloin en oikein osannut ostaa mitään ja viime kesänä Helsingin myymälässä. Tuolloin kävin ostamassa kylpypalloja, sillä yövyimme President hotellissa ja huoneessamme oli kylpyamme. Myös Tallinnassa on asunnossa, jossa yleensä majailemme, kylpyamme. Niinpä keksin matkalla, että käyn ostamassa Lush:lta itselleni kylpypalloja, sillä muistin, että viime kesäinen kokemus näistä palloista ja varsinkin niiden tuoksuista oli huumaava. Täytyy kyllä mainita, että mikäli minulla kotona olisi kylpyamme, en raaskisi kovin usein käyttää näitä palloja, sillä Suomessa näiden palleroiden hinta vaihtelee viiden ja reilun seitsemän euron haitarilla. Virossa hinnat olivat noin 20 prosenttia edullisemmat, mutta lomaillessa ja rentoutuessa tuo on pieni hinta ihanasta kylpykokemuksesta.

Mikäli Lush ei ole kaikille tuttu, niin Lush valmistaa käsintehtyä kosmetiikkaa. Jokaiseen purkkiin on merkitty tekopäivä ja kuka tuotteen on tehnyt. Tuotteet ovat 100% vegetaarisia ja 80 % vegaanisia. Tuotteissa on kuitenkin joitakin synteettisesti tuotettuja raaka-aineita, joten puhdasta luonnonkosmetiikkaa ne eivät ole. Lisäksi osassa tuotteissa käytetään mm. parabeeneja. Niitä ei testata lainkaan eläinkokeilla, sekä Lush myös huolehtii, että raaka-aineet on tuotettu kestävän kehityksen mukaisesti ja työntekijöille taataan myös reilut olot. Lush siis kantaa vastuunsa myös tuotteidensa vaikutuksesta. Lush pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon luomuraaka-aineita  Lush:n ekologisuus näkyy myös tuotteiden paukkauksissa. Suurin osa tuotteista on irtomyynnissä ja nämä pakataan ostohetkellä paripussiin. Nestemäiset tuotteet, joita ei tietenkään voi jättää ilman pakkausta, pakataan kierrätysmuovipurnukoihin. Lush vastaanottaa takaisin omat purnukkansa. Jos palauttaa viisi pestyä muovipurkkia, saa palkkioksi tuorekasvonaamion. Pakkauksista kertyy hirvittävät määrät jätettä vuositasolla ja pakkauksemattomuudellaan Lush haluaa  vähentää tätä roskan määrää. Nämä edellä mainitsemani asiat saavat ainakin minun mielenkiintoni heräämään.  Siksi haluankin jakaa tietoisuutta näistä tuotteista, sillä on upeaa, että vaihtoehtoja kestävälle kuluttamiselle on olemassa! Lush:n sivuilla on runsaasti tietoa tuotteiden ekologisuudesta ja valmistuksesta.

Aikaisempina käyntikertoina Lush.n myymälässä en oikein ole tiennyt mitä tuotteista haluaisin kokeilla. Lähinnä olen ihastellut kauniita värejä ja ihania tuoksuja liikkeessä. Aikaisemmat käyttökokemukseni siis liittyvät vain kylpypalloihin, joita siis ostin tällä kertaakin. Olin kuitenkin tehnyt hieman pohjatyötä ja lueskkellut eri blogeista Lushin muistakin tuotteista. Niinpä päädyin tällä kertaa kokeilemaan myös shampoota ja hoitoainetta.

Lush tuottet

Valitsin molemmat palamuodossa, sillä ne ovat minulle tuntemattomimpia käsitteitä. Palashampoota olen käyttänyt kerran aikaisemminkin, mutta hoitoainetta en koskaan. Tallinnan Lush:n myyjä oli erittäin palvelualtis ja osasi auttaa minua oikeiden tuotteidin valinnassa. Kerroin hänelle, etten ole koskaan kokeillut heidän tuotteitaan ja tarvitsisin apua oikeanlaisen tuotteen löytämiseksi. Kerroin hiustyypistäni, eli helposti tyvestä rasvoittuva ja rutikuiva latva. Hän suositteli minulle Montalbano shampoopalaa. Shampoo sisältää mm. sisiliailaista sitruunaa, oliivia ja rosmariinia. Tuoksu on aivan mahtava. Jonkun mielestä tuoksu saattaa olla jopa liian voimakas, mutta minä pidän tuoksuista ja se on yksi tärkeä asia tuotteita valitessani. Varsinkin vartalon ja hiustenhoitotuotteiden toivon tuoksuvan hyvälle. Shampoo lupaa lisää kiiltoa, puhtautta ja kirkkautta. Sitruuna myös pois rasvaa hiuksista, joten tämä tuntuisi täsmä tuotteelle rasvoittuville hiuksille.

Hoitoaineeksi myyjä suositteli nestemäistä tai pala hoitoainetta. Päädyin tässäkin palaversioon, sillä se oli mielestäni jännittävämpi valinta kuin perinteinen nestemäinen hoitoaine. Hoitoaineeni on Jungle ja se on tarkoitettu kaikille hiustyypeille. Se sisältää mm. avokadoa, viikunaa, banaania  ja kaakaovoita. Tuote on myös täysin vegaaninen. Kaikki vegaaniset tuotteet on merkitty vegan-logolla.

En ole vielä kokeillut kumpaakaan tuotetta, sillä periaatteeni on, että ensin käytetään entinen puteli loppuun, ennen kuin uuden voi avata. Muuten en varmaan koskaan saisi käytettyä mitään purnukkaa loppuun, kun aina himoitsisin kokeilla uusia. Tämä sääntö ei kuitenkaan koske hajuvesia, sillä niitä on kive vaihdella fiiliksen ja päivän mukaan. Töihin on myös eri tuoksut kuin vapaalle. Joka tapauksessa, kun pääsen näitä palasiani kokeilemaan, niin ajattelin huvikseni kirjata ylös kuinka monta kertaa shampoolla voi hiukset pestä. Lush lupaa nimittäin jopa 80 pesua ja se tuntuu minusta uskomattoman paljolta tuollaiselle palaselle.

Minua myös harmittaa kovasti, että en ostanut mitään muuta kuin nämä palaset ja kaksi kylpypalloa. Onneksi Lush:lla on olemassa verkkokauppa, joten voin tilata sieltä lisää näitä tuotteita. Erityisesti kiinnostaa Fairly traded honey shampoo, jota onkin useassa paikassa kehuttu. Lisäski myös Jumping Juniper shampoopala kuulostaa kuin minun hiuksilleni luodulta. Lähin Lushin myymälä on kuitenkin Helsingissä, joten en valitettavasti pääse näitä tuotteita juurikaan hipelöimään. Ehkä kesällä on mahdollisuus käydä tutustumassa heidän uuteen myymäläänsä Mannerheimintiellä.

Onko kukaan muu ihastunut näihin värikkäisiin ja ihanan tuoksuisiin paloihin ja purnukoihin?

One thought on “Lush:n tuoksuisia ajatuksia

  1. […] aikaisemminkin kirjoitellut Lushin tuotteista. Itse olen hyvin myöshäisherännäinen tämän liikkeen kanssa, mutta parempi kai sekin kuin ei […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>