Superdieetin toinen viikko

Nyt on kaksi viikkoa takana Fitfarmin nettivalmennusta eli Superdieettiä. Lupasin kirjoittaa jokaisen viikon jälkeen hieman tunnelmia ja kokemuksia ylös ja jakaa niitä teidän kanssanne.

Viikosta ihan yleisesti, että ruokamäärä hieman putosi uuden viikon myötä. En kuitenkaan käytännössä huomaa mitään vaikutusta tällä, sillä lähinnä muutokset tulivat treenipäivien ruokiin. Edelleenkään en ole päässyt salille pitkittyneen flunssan takia. Toinen huomio, mikä varmasti myös viikon tuloksiin yhdessä salitreenittömyyden kanssa vaikuttaa, on se, että minulla oli yhdet juhlat lauantaina, eikä tarkoitukseni ollut kieltäytyä noissa juhlissa nauttimasta tarjottavia. Mielestäni se on tervettä, että juhlissa voi herkutella ja sen jälkeen palata entiseen. Tosin pelkäsin kyllä kovasti, että sunnuntaina voi olla kaikenlaisia mielitekoja ja saatan pahastikin hairahtua oikeasta ruokavaliosta ihan metsään. Hienosti pidin kuitenkin pääni ja söin sunnuntaina ohjeiden mukaan, vaikka isännän vuohenjuustoperunat ja nakit kyllä yrittivät lähettää kutsuhuutoja minunkin suuntaan.

Paavo vartioi

Ajatuksia tältä viikolta:

  • Ruokavalion noudattaminen on minusta edelleen helppoa ja vaivatonta. Ruuat ovat nopeita laittaa ja keittiössä ei tarvitse asua. Tosin minua se siellä asuminen ei haittaisi. Toki jos on tottunut syömään puolivalmiita tai valmiita ruokia, niin keittiössä voi tuntua menevän ikuisuus.
  • Treeni ei kulje vieläkään. Ärsyttävä tauti on vieläkin läsnä. Tosin huomattavasti parempana kuin viime viikolla. En kuitenkaan halua nyt riskeerata paranemista ja odottelen vielä toipilaana hetken aikaa. Salitreenien määrä siis tälläkin viikolla pyöreä nolla. Liikuntaa on ainoastaan tullut työmatkoista.
  • Fitnesstukun lisäravinnepaketti kolahti vihdoin tiistaina kotiin. Nyt sain täydennettyä varastojani hieman pidemmäksi aikaa. Kirjoittelinkin jo aiemmin viikolla helpoista välipaloista.
  • Ensimmäisellä viikolla ei ollut mitään himoja, mutta tällä viikolla on ollut. Ei vielä mitään ylitsepääsemätöntä tuskailua, mutta kuitenkin. Arvaatteko mitä olen himoinnut? Ja ei, en ole himoinnut karkkia tai pizzaa, vaan Real leipää Oltermannilla ja kurkulla! Olen melko varma, että mielitekojen hallinnassa on auttanut säännöllinen ruokailu ja ruoka-ajoista kiinnipitäminen. Uskon vielä sen herkkujen himonkin sieltä tulevan.
  • Toisella viikolla paino putosi 1,2 kiloa ja senttejä lähti vyöräröltä yksi lisää. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä treenittömyys harmittaa ja viikolle mahtui yhdet juhlatkin.

Ensi viikolla ruokavalio kiristyy jälleen, mutta luvassa on myös tankkauspäivä. Tankkauspäivän voi tehdä Fitfarmin ohjeiden mukaan tai syödä mitä haluaa. Minä ajattelin nyt kokeilla ihan ohjeiden mukaan menemistä, varsinkin kun niissä ohjeissa sattui olemaan juurikin niitä ruokia, joita kohtaan olen mielitekoja kokenut. Tankkauspäivän ideahan on käynnistellä aineenvaihduntaan, jos se meinaa ruveta hidastelemaan.

Loppuun on vielä laitettava kuva lahjasta, jonka sain läksiäislahjaksi entisiltä työkavereiltani vaihtaessani työpaikkaa.

Läksiäislahja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>