Liv box vol. Helmikuu 2013

Sain helmikuun Liv boxin jo melkein kaksi viikkoa sitten, mutta jostain syystä en vain ole ehtinyt vielä kirjoittamaan aiheesta. (Jos ihmettelet, että mikä Liv box, lukaise aikaisempi kirjoitukseni aiheesta.) Tämän kertainen paketti oli minulle hienoinen pettymys. Ei sen takia, että paketin tuotteet olisivat olleet minulle käyttökelvottomia, vaan lähinnä sen takia, että paketissa oli monta samantapaista tuotetta kuin tammikuun laatikossa. Olisin toivonut, että tuotteet olisivat olleet erilaisia, sillä vaikka tammikuun boksissakin oli näytetkokoisia tuotteita, en silti ole ehtinyt käyttämään niitä loppuun. Varsinkin, kun ovat näytetuotteiksikin todella riittoisia. Essien kynsilakkaa osasin etukäteen odottaakin, sillä tammikuussa Liv box mainosti saaneensa Essiestä uuden yhteistyökumppanin. Tosin olisi ollut mukavaa, jos kynsituote olisi ollut vaikka hoitotuote, eikä värilakka.

Tällä kertaa boksin uumenissa oli:

– Essie kynsilakka, sävy Muchi, muchi 17

– john Galliano Parlez-moi d’Amour (eau de Toilette)

– We care Icon Love story Body butter

– Olay Regenerist ihonhoitosarja:

3 Point super serum

3 Point Treatment cream

Night Renewal elixir

Tällä kertaa boksin oli kasannut Mariela Sarkima teemanaan ystävänpäivä. Tästä syystä siis pinkkejä juttuja oli laatikko ja sen sisustus pullollaan.

Tuotteista olen ehtinyt testaamaan kynsilakkaa ja hajuvettä. Essien lakkoja ei kyllä turhaan kehuta, sillä niin loistavaa ainetta tuo on. Levittyvyys on todella hyvä, samoin pysyvyys. Tosin lakka on niin vaalea, että peittääkseen kunnolla tarvitaan kolme kerrosta. Tämä kynsilakka myös kuivuu mielestäni melko nopeasti. Jälki on ihanan kiiltävä monta päivää lakkauksen jälkeen . Hajuvettä en voi kauheasti kehua. Jos nauttii kevyistä kukkaistuoksuista, niin tämä on varmaan varsin oiva hajuste. Tuoksu lupaa myskiä, hedelmiä ja kukkien yhdistelmää. Lisäksi sitä kuvaillaan ultranaiselliseksi ja nuorekkaaksi. Niin, minusta tämä on vähän sellaisen teinityttelin hajuvesi. Itse pidän tummemmista ja mausteisimmista tuoksuista.

Vartalovoita sorkin sen verran, että kokeilin sitä kämmen selkään. Tuoksu ei tässäkään ollut mieleeni. Positiivinen asia vartalovoissa on, että 97 prosenttia raaka-aineista tulee luonnosta! Voiteen tulisi sopia myös kuivalle ja herkälle iholle, eli minunkin rutikuivan talvi-ihoni pitäisi tästä nauttia. En itse useinkaan osta vartalovoita, sillä mielestäni ne imeytyvät huonosti iholle ja pahimmassa tapauksessa jäävät rullaamaan ihon päälle, ikäänkuin muodostaen kalvon ihon pinnalle. (Esimerkiksi Dermosilin jogurtti vartalovoi on juuri tällaista – tuoksuu ja tuntuu taivaalliselle, mutta rullaa ihon päällä.) Kosteutus ei silloin ainakaan omassa ihossani tapahdu. Tämän takia käytän yleensä body lotionia.

Olay ihonhoito sarja on suunnattu selvästikkin vanhemmalle iholle kuin omani. Tosin ryppyvoiteitahan piti alkaa käyttämään 25 vuotiaana, joten varmaan voin omaan naamaani nämikin kokeilla. Regenerist sarja lupaa elvyttää ja uudistaa ihoa, saaden sen näyttämään heleältä ja tuntumaan kimmoisalta. Seerumi kosteuttaa intensiivisesti ja aktivoi solujen uudistumista. Treatment cream lisää ihon elastisuutta ja kosteuttaa ja sitä tulisi käyttää varsinkin ongelma kohtiin, kuten kaulaan ja leuan alle, sekä silmien alle. Night renewal elixir uudistaa ihoa yön aikana. Saa nähdä toimiiko yhtä hyvin tämä yöllinen kaunistaja kuin edellisessä paketissa saapunut Dermalogican overnight repair serum. On muuten aivan mielettömän ihanaa – iho tuntuu pehmoiselta kuin persikka sen levittämisen jälkeen.

Jälleen jään innolla odottamaan seuraavaa boksia ja mitä sillä on tarjottavanaan. Toivoisin siihen laatikkoon meikkejä ja hiustuotteita. Nyt alkaa hetkeksi olla voidevarastot täytetty. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>