Hyvä joulupukki

Alkaa olla jo se aika vuodesta, kun joulu alkaa hiipimään salakavalasti nurkan takaa. Lapsena oli tapana kirjoittaa joulupukille ja ensimmäiset vedokset tehtiin varmaan jo lokakuun puolella. Kirje vietiin sitten eteisen maton alle, josta tonttu kävi sen hakemassa. Illalla äidin kanssa kuunneltiin nukkumaan ruvetessa, että joko se tonttu kiipeää postiluukusta kirjettä hakemaan. Välillä tietenkin piti käydä kurkkaamassa, että onko se kirje hävinnyt. Nyt aikuistuttua on minusta alkanut tuntumaan, ettei se tonttu ehkä enää haekkaan minun kirjettä sieltä maton alta, niin arvelin, josko kirjoittaisin Joulupukille tänne Internetin ihmeelliseen maailmaan, sillä tottahan pukki minun blogiani seuraa. Näin toivett menisivät varmasti perille. Listani on lyhyt, mutta tavarat ovat sitäkin tarpeellisempia.

Ensimmäinen ja hartain toiveeni on Polarin Flowlink, jonka avulla saisin siirrettyä harjoitustiedostot sykemittaristani tietokoneelle.

Toinen toiveeni on uusi Tangle teezer harja, sillä ensimmäinen omistani harja näkyy nykyään asuvan minun treenikassissani. En voi ottaa sitä sieltä pois, koska silloin minulla ei olisi koskaan hiusharjaa mukana salilla. Tangle teezer on parhain harja, mitä olen eläissäni käyttänyt, eikä toinen kappale olisi pahitteeksi ollenkaan. Oikeastaan jos saisin uuden, voisin viskata vanhat kulahtaneer hiusharjani hornantuuttiin. Tietenkin uuden(kin) harjani olisi hyvä olla vaaleanpunainen.

Kaikkein turhamaisin toiveeni on varmastikkin Ciatén Caviar Manicure set. Rakastan kynsieni lakkailua ja vaihtelen usein värejä kynsiini ja kokeilen muutenkin uusia kynsijuttuja (osa vähän vähemmän menestyksekkäitä kokeiluja…), mutta tämä ihana uusi juttu on minulla vielä kokeilematta. Nimittäin pikkuruisten helmien kanssa askartelu. Haluaisin ehdottomasti itselleni monivärisen helmilakan.

Nämä olisivat joulun toivelahjat top 3. Lisäksi olenkin jo tilannut ystävältäni kotitekoisia toffeita joululahjaksi, sekä tiedän että isäntä käärii pakettiin minulle varmasti jotakin Muumia. <3 Odotan, että pääsen itse jouluostoksille, sillä yhtä mukavaa kuin on saada lahjoja, tykkään myös ostaa lahjoja läheisilleni. Joulunodotusta kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>