Pelien riemua iPhonella

Kuten jo otsikkokin jotakin kertoo, niin ajattelin jakaa muiden kanssa AppStoresta löytyviä pelejä iPhonelle, jotka ovat valloittaneet minut ja joita olen jaksanut pelata enemmänkin kuin vain kokeilla. Osa peleistä on maksullisia, mutta ilmaisistakin peleistä löytyy miellyttäviä yksilöitä.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen on Angry birds. Minulta löytyy puhelimesta jokainen ilmestynyt versio ja ehdottomasti mukavin mielestäni on Angry birds Rio, jossa ei ole tarkoitus päästä eroon possuista, vaan pelastaa elukoita, kuten esimerkiksi apinoita. Otin tähän kuitenkin esimerkiksi Anrgy birds Space:n, sillä se ilmestyi vasta viime viikolla. Olen ehtinyt lähinnä kokeilemaan peliä, eli sen haastavuudesta ja mielenkiintoisuudesta en vielä osaa kovin paljon sanoa. Perusidea on kuitenkin ennestään tuttu, eli possuja ammutaan erilaisilla linnuilla, mutta tällä kertaa seikkaillaan avaruudesta. Yleensä minulla menee Angry birdsien kanssa hermo jossain vaiheessa, kun en pääse kenttää läpi ja silloin peli saattaa olla pitkäänkin unohduksissa. Esimerkiksi Angry birds seasons on sellainen, jota olen pelannut hyvin vähän, sillä hermot ei vain yksinkertaisesti riitä possujen listimiseen, sillä kentätä ovat mielestäni alusta asti haastavia.

Toiseksi mainitsemisen arvoiseksi peliksi haluan nostaa Pocket frogs pelin, jonka myös löysin ihan äsköttäin. Pitkästä aikaa jokin uusi peli on saanut minut totaalisesti koukutettua. Idea on hyvin yksinkertainen – pelissä kasvatetaan sammakoita. Uusia sammakoita etsitään lammelta, jossa niitä voi risteyttää omien sammakoiden kanssa. Tätä ennen on kuitenkin kasvatettava omat sammakot aikuiseksi ja syötettävä niille sudenkorentoja, jotta niitä voi risteyttää. Pelissä on tarkoituksena kerätä mahdollisimman paljon erilaisia sammakoita ja tekemistä tosella riittää, sillä erilaisia versioita on yli 14 ooo kappaletta. Risteyttämällä tietyn värisiä sammakoita keskenään voi vaikuttaa lopputulokseen ja risteyttäessä näkee millaisia sammakoita voi lopputulemana tulla. Tämä peli on ilmainen ja viihdyttää ainakin minua hulvattomasti söpöillä ja iloisilla väreillään. Sammokoiden tyytyväisyyttä voi lisätä taustakuvilla ja erilaisilla esineillä, kuten kukilla ja kivillä. Lisäksi voi pelata minipelejä, jolloin sammakot ovat iloisempia. Mitä iloisempi sammakko, sen enemmän siitä saa rahaa myytäessä.

Japanilaisten pelintekijöiden lahja minulle on Mega mall story. Tässä on tarkoituksena rakentaa viiden tähden ostoskeskus ja saada mahdollisimman monta kanta-asiakasta omaan keskukseen. Tätä varten täytyy rakentaa erilaisia kauppoja ja huolehtia, ettei niistä lopu tavara kesken. Lisäksi on pidettä yllä viihtyvyyttä, etteivät asiakkaat karkaa kilpailijoille. Pelissä myös sijoitetaan rahaa ympäröiviin alueisiin, jotta sieltä tulisi uusia asiakkaita omaan kauppakeskukseen. Tämä peli taisi maksaa muutaman euron, mutta on jokaisen sentin arvoinen. Pelin tekijöiltä on tulut samantapaisia pelejä myös, joissa ylläpidetään koulua ja kylpylää. Niitä en kuitenkaan ole kokeillut, vaikka houkuttelevilta tuntuvatkin.

Viimeisenä esittelyssä olisi Tiny tower, jonka hyvin yksinkertainen idea on rakentaa mahdollisimman korkea kerrostalo. Taloon rakennetaan vuorotellen auinkerroksia ja kauppoja, Asukkaat työskentelevät kaupoissa. Jokaisella asukkaalla on lempityöpaikkansa, jossa he haluaisivat olla töissä. Sijoittamalla asukkaan lempityöpaikkaansa saa seteleitä ja kyseinen kauppaa tuottaa tuotteita enemmän. Seteleitä voi muuntaa kolikoiksi ja kolikoilla ostetaan uusia kauppoja tai asuinkerroksia. Seteleillä voi myös ostaa nopeamman hissin taloon. Rahaa saa myös täydentämälllä kauppojen varastoja ja myymällä varastot tyhjiksi. Lisäksi rahaa saa kuljettamalla ihmisiä hissillä heidän haluamaansa kerrokseen tai etsimällä talosta tiettyjä ihmisiä. Kuitenkin mitä enemmän kerroksia on talossa sitä työläämpää asukkaiden etsiminen on. Tämän takia en itse esimerkiksi jaksa enää etsiä asukkaita, sillä talossani on yli sata kerrosta.

Nämä ovat ehdottomasti lempipelejäni iPhonelle, ja näitä tulee pelailtua bussissa tai odotellessa jotakin ja joskus kotona kyllä ihan huvikseenkin. Voisin vielä lisätä listaan Plants vs. Zombies pelin, mutta olen siitä blogaillut jo aikaisemmin, niin siksi en siihen nyt tuhlaa enempää palstatilaa.  Onko sinulla jokin tietty peli, jota pelaat iPhonella ja jota minun ehdottomasti kannattaisi kokeilla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>