Markkinoita ja kaupunkielämää

Eilinen oli pyhitetty pelkästään lötköilyyn. Tosin kaupoissa kiitämistä ei ehkä kuitenkaan voi laskea hirmuiseksi lötköilyksi, mutta minä nautin kyllä siitäkin. On kiva käydä hipelöimässä kaikkia ihanuuksia, vaikkei mitään ostaisikaan. Nyt minulla on oli kyllä oikeasti ostettavaakin, nimittäin arvelin, että on saatava kevät takki, sillä talvitakki jäi tänä vuonna ostamatta. Olin jo aikaisemmin viikolla käynyt yhtä takki kokeilemassa Prismassa ja olin muutaman päivän pohdinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että se on SE takki, jonka minä haluan. Ostinkin kyseisen takin, mutta kylläkin Sokokselta, sillä käytiin vähän katselemassa, josko jostakin muualta vielä löytyisi sitäkin ihanampi takki.

Meidän kaupunkielämä alkoi kuitenkin Savolaisten suurmarkkinoilta Kuopiohallista. Kyllähän sen tiesi, ettei siellä varmaan mitään erikoisempaa ole tarjolla, mutta jotenkin aina vaan sinne markkinoille on päästävä. Tälläkään kertaa mukaan ei tarttunut muuta kuin purkillinen valkosipulimajoneesia. Myynnissä oli aivan samat tavarat kuin kolmella edellisellä markkinakerralla. Suurin osa myytävistä tuotteista on aina huuhaata ja aina jaksan ihmetellä, että kuinka ne myyjät elantonsa niillä tavaroilla hankkivat ja ennenkaikkea, kuka niitä tavaroita ostaa? Markkinoiden paras anti oli varmaankin makkarakoju, josta sai ryynimakkaraa. Pienenä miinuksena kuitenkin puolukkahillon puute…

Anttilassa oli myös melkeinpä markkinatunnelmaa, sillä siellä oli menossa keskusvaraston tyhjennysmyynti. Anttilan keskusvarastontyhjennys ja Sokoksen 3+1 päivät ovat sellaisia, missä on aina pakko käydä, sillä molemmissa on aina merkkituotteita todella edullisesti myynnissä. Lueskelin jo aikaisemmin viikolla Anttilan mainosta ja bongasin sieltä Crocs balleriinat uskomattoman edullisesti. Ajattelin kuitenkin, että ne on varmaan jo menneet, eikä varsin minun kinttuun sopivia kenkiä varmasti löydy.

Mutta kuten voi huomata, niin sellaisten kenkien kanssa pääsin kuitenkin kotiin. 🙂 Värivaihtoehtoja oli kaksi, musta ja tämä pinkki – olisin halunnut molemmat, mutta mustia ei ollut enää jäljellä. Illalla sitten surffailin Crocsien kotisivuilla ja siellä oli viikonlopputarjouksena vähän samantapainen avokasmalli – vielä en niitä kuitenkaan kotiin tilannut. 😉

Minulla on ollut jo pitkään ongelma keittiön verhojen kanssa. Lähinnä ongelma on ollut verhojen puute, sillä haluaisin  keittiöön kapan, enkä sivuverhoja. Jouluna tätä ongelmaa ei ollut, sillä minulla on keittiöön passeli joulukappa. Nyt se joulukappa on kuitenkin roikkunut ikkunassa tänne asti, niin muutoksen oli aika tapahtua. Olen haaveillut Vallilan kapoista, kuosena olisi kelvannut esimerkiksi bulevardi, mutta tietenkään mitään tällaista verhoa ei ole vastaantullut. Toisekseen Vallillan verhot ovat aika hinnakkaita. Nyt kuitenkin onni potkaisi, sillä Anttilassa oli muutamia Vallilan kappoja tarjouksessa ja niistä valikoitui keittiön ikkunaamme koristamaan Leinikki.

Värit eivät oikein pääse edukseen, sillä ihana auringonpaiste tunkee sisään ikkunoista. 🙂 Kukat ovat nimittäin oikeasti tummam ja vaaleamman violetteja, ja niissä on käytetty tehostevärinä hopeaa. (Yritin kyllä kuuklailla parempaa kuvaa, mutta en löytänyt. 🙁 )

Minä siirryn nyt nauttimaan auringonpaisteesta ja suunnittelemaan tulevaa Tallinnan matkaa huippuseurueessa. Jos muuten sinulla sattuu olemaan jokin hyvä vinkki keväistä Tallinnaa ajatellen, niin ottaisin sen mielelläni vastaan. Varsin Tallinnan ekoputiikin ja luomumyymälät kiinnostavat. Yhden jo bongasinkin Rocca al Maresta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>