Sami Hedberg – kokovartalomies II

Ostettiin jo tammikuun alussa liput Sami Hedbergin stand up keikalle musiikkikeskukselle ja eilen oli vihdoin se kauan odotettu lauantai, kun oltiin suunniteltu laatuaikaa kodin ulkopuolelle. Meillä oli liput kuuden näytökseen ja täytyy kyllä sanoa, että rahoille sai todella vastinetta. Koko setti kesti yhdellä tauolla nimittäin yli kaksi ja puoli tuntia. Hedberg oli aivan yhtä loistava livenä kuin juutuubistakin tuijoteltuna. 😀 Lisäksi keikalla oli Rudirok freestyle beatboksaaja. Oli muuten aivan loistava! Hän ei ole koko kiertueella mukana, joten voi kai sanoa, että kerrankin kävi hyvä tuuri. 🙂

Anteeksi vain kubien laatu, sillä viidennessä penkkirivissä kännykän kameralla otetut kuvat eivät vain voi olla kovin laadukkaita. Oltiin muuten vaarallisen lähellä lavaa, vaarana oli todella joutua Hedbegin jonkun vitsin uhriksi. Onneksi eturivi sai kärsiä pahiten. Tästä ainakin se opittiin, että parasta pysyä hieman kauempana salin etuosasta. Varsinaista näkemistähän tässä ei kuitenkaan ole, jos nyt ei Hedbergin ilmeitä lasketa.

Rudirok veti myös vatsastapuhunta settiä lavalla. Ja koska hänellä ei ollut nukkea, niin hän nappasi yhden yleisöstä toimimaan hänen nukkenaan. Tämä henkilö sai naamalleen naamarin, jonka huulet sitten liikkuvat mekaanisesti Rudirokin haluamaan tahtiin. Sai kyllä tosiaan nauraa aivan hulvattoman paljon.

Tässä vielä pientä taidon näytettä tältä samaiselta herralta.

Illan pääisäntä parani myös loppua kohti. Lopussa alkoi jo toivoa, että älä enää, minen jaksa nauraa. Kyllä sai kuulla kunniansa niin Ikea kuin Antti Tuiskukin. En voi kuin ihmietellä, mistä nuo kaikki jutut kumpuavat.

Tuntui, että mitä pidemmälle ilta meni, sitä parempia sketsit olivat. Tai ehkä siinä vaiheessa alkoi olla ihan sama, että mitä se suustaan suolsi, kun kaikki vain nauratti. En ole aikaisemmin ollut katsomassa stand uppia ja oli kyllä aivan mieletön kokemus ja varmasti pitää syksyllä mennä katsomaan Hedbergiä uudestaan.

Tämä sketsi on edelliseltä kiertueelta, mutta tämä on ehdottomasti paras ikinä kuulemani Samin jutuista. Jaksan nauraa tälle joka kerta. 😀

Illan päätteeksi käytiin syömässä Amarillossa. Meillä oli sellainen sähköpostiin tipahtanut kuponki, jolla sai kaksi kana-pekoni amazonea yhteishintaan. Oli aivan todella ihanaa ruokaa, mutta saavutus olisi ollut saada koko annos tuhottua. Itselläni jäi melkein kaikki potut syömättä, sillä piti keskittyä olennaiseen.

Amarillossa saa kyllä aina aivan mahtavaa ruokaa – en voi kuin suositella sitä jokaiselle. Tosin Kuopiossa olisi kyllä muutama ravintola, joissa haluaisin käydä syömässä. Aina tulee näköjään kipitettyä bonusten perässä ja turvauduttua siihen tuttuun ja taivaalliseen ruokaan. 🙂

Jälkiruuaksi käytiin vielä yksillä Maljassa, mutta tultiin molemmat siihen tulokseen, että kotona on kivempaa. 🙂 Ehkä me ollaan tultu vanhoiksi, kun illan viettäminen kotioloissa voittaa baareilut. 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>