Muppets by O.P.I

Näin kaupassa ja luin netistä O.P.I:n Muppets sarjan kynsilakoista. Ja kehitin itselleni suorastaan pakkomielteen näihin kimaltaviin jouluyksilöihin. Kävin Sokoksella vilkaisemassa purkkeja ja siihen se jäikin, sillä yhdellä kynsilakalla oli hintaa yli 16 euroa. Päätin kokeilla E-bayta ensimmäistä kertaa eläissäni ja tilasin sieltä neljän minipullon pakkauksen Muppets lakkoja.

Tässäpä lakat pakkauksineen. Vasemmalta oikealle sävyt ovat Wacka Wacka!, Excuse Moi!, Designer… De Better! ja Warm & Fuzzy. Sävyt ovat ihania ja varsinkin kolme jälkimmäistä soveltuu hyvin arkikäyttöön. Wacka Wacka! on todella punainen, mutta kaunis sekin. Lakat ovat helposti levittyviä ja kuivavat myös nopeasti. O.P.I:n lakat ovat muutenkin aina olleet laadukkaita, joten odotan sitä näiltäkin.

Tässä on lakat vielä kokeiltanu kynsiin yhdellä kerroksella lakattuna. Olen tyytyväinen hintaan ja tuotteisiin, mutta toimitus aika oli melkoisen pitkä. Lakat olivat perillä vasta aatonaattona, vaikka ne tilattiin varmaan kolme viikkoa takaperin. Tosin toki varmaan joulukiire postissa toi oman lisänsä paketin viipymiseen. Hintaa näillä herkuilla oli e-payssa reilu 13 euroa yhteensä.

Lösin myös tässä uuden verkkokaupan, josta saa edullisesti merkkikosmetiikkaa. Sivut ovat suomenkieliset, joten tilaaminenkin on luultavasti vaivatonta. Itse ajattelin ainakin NordicFeelistä tilata hajuvettä, sillä ne ovat kaupanhintoja edullisempia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>