Tallinnassa 20.11-23.11.2011

Jälleen kerran oli aika suunnistaa Tallinnaan nauttimaan elämästä (lue: syömään). Torstai iltana huristeltiin minun kummien kanssa Helsinkiin, josta matka jatkui illan viimeisellä Viking Xpress lautalla lahden yli. Hieman sain nauttia keinuvasta laivastakin menomatkalla – kumma kyllä en kovin pahoinvoivaksi muuttunut.

Laivalla käytiin syömässä noutopöydän tyyppisessä bitrossa, jossa annokset punnittiin kassalla. Ihan jees evästä siihen hintaan, vaikkakin minun letut oli täytetty jauhelihalla, eikä kinkulla ja juustolla kuten lapussa luki. Haudutettu hapankaali ja lihapullat sentään vastasivat odotuksiani.

Varmaan ei ole vaikea arvata, että minut löysi myös tönkimästä Parfumerian hyllyjen välistä. Tällä kertaan mukaan tarttui Lancômen Tresor Midnight Rose. Aivan upea tuoksu! Todella omaperäinen – en ole koskaan tuoksutellut mitään vastaavantyyppistäkään. Tuoksussa on mukana muunmuassa mustaherukkaa. Yleensä kaikki tuoksuni ovat vaniljapohjaisia, mutta tämä ei yllättäen ole. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaniljapohjainen, mutta sen hankin sitten seuraavalta reissulta. Ostin myös Lancômen Gel Eclat putsarin, joka on universumin parasta. Tuubi on todella riittoisa – entinen kesti vuoden, vaikka käytin sitä joka päivä. Maksaa siis muutamassa kuukaudessa jo itsensä takaisin.

Tallinnan päässä lähinnä majoituttiin Tallink Express hotelliin ja ruvettiin unille. Perillä hotellilla oltiin kuitenkin vasta puolen yön jälkeen.

Aamiaiselle tähdättiin jo kahdeksan aikaan, että varmasti ehditään. Minulle aamiainen oli pettymys. 🙁 Ei lihapullia (vain pahoja nakkeja, yök), eikä teevalikoimaakaan ollut lainkaan. Myöskään jogurttia en löytänyt lainkaan. Perussämpylä-juusto-leikkele-kurkku linja oli ihan ok.

Ajeltiin omalla autolla hieman Tallinna ulkopuolelle isoon Maxi markettiin ostoksille. Lähinnä nämä ostokset keskittyivät ruoka- ja juomapuoleen. Löysin kuitenkin myös luonnonkosmetiikkaa, nimittäin avokado shampoon ja hoitoaineen, sekä kynsitarroja eurolla. Tämä lisäksi mukaan tarttui tietenkin sekalainen kasa teeta, viinejä ja mm. mausteita. Löysin nimittäin Santa Marian luomu mausteita, joita en ainakaan täällä päin Suomea ole vielä hyllystä löytänyt. Luomu oli myös todella paljon edullisempaa Tallinnassa.

Autoretkeltä palattuamme lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ja kohti lounasta. Sää oli onneksi suotuisa, vaikkakin pilvinen. Kävimme matkalla Pyhän Olavin kirkossa, joka on aikoinaan ollut Euroopan korkein rakennus. Kirkon torni näkyy kuvassa oikealla.

Kirkon tornissa vierailu olisi maksanut kaksi euroa, mutta me tyydyimme jalottelemaan ihan maatasossa. Kuten kuvasta näkyy, kirkko on valtavan kokoinen ja ilmeisesti ei akustiikaltaan mikään paras, sillä sinne oli sijoitettu tasaisin välein kaiuttimia.

Lounaalle mentiin jo legendaariseksi osoittautuneeseen Kompressoriin letuille.

Tilasin oman lempparini, eli juustolla ja valkosipulilla täytetyn yksilön. Koska meillä oli myös hieman vilu tuulisessa Tallinnassa kuljeksimisen jälkeen – tilasimme lämmittämään höögveiniä. Minä olen aina inhonnot kaikenlaisia alkoholipitoisia glögijuomia, mutta tämä oli kyllä oikeasti ihanaa. Mausteista ja kupissa killuva appelsiinin palanen antoi vielä lisämakua.

Ruokailun jälkeen suunnistimme hieman lisää ostoksille, tosin siinä välissä ehdimme käydä Peppersackissa juomassa talon pronssiolutta. Suosittelen kyllä kaikille oluen ystäville tuota juomaa. Suuntasimme kohti apteekkia, sillä tunnetustihan apteekki tavara on Virossa edullisempaa. Mukaan lähti särkylääkkeitä, flunssalääkettä, Voltaren geeliä ja Diasporalia.

Illalla menimme syömään kuubalaiseen ravintolaan, Cubanitaan. Valitettavasti tuosta paikasta ei meillä kellään ole kovin hyvää sanottavaa. Puolia pääruuista ei ollut saatavilla, ruokien tuleminen kesti ihan kohtuuttoman kauan. Alkuruuat olivat hyviä, mutta pääruoka oli täysi floppi. Uuniperuna oli täysin raaka. Ne tietenkin lähtivät takaisin keittiöön ja eikun odottelemaan uusia annoksia. Pääruuan jälkeen tilattiin vielä jälkiruokaa – sattuneesta syystä oli ollut aikaa sulatella muita ruokia. Jälikiruokien tuleminen kesti tunti ja 15 minuuttia. Tarjoilija kantoi meille ilmaisia Mojitoja pöytään lohdutukseksi. Kun jälkkärit lopulta tulivat, puuttui niistä yksi. Sitä ei kyllä enää jääty odottamaan vaan annettiin olla. Kummallista toimintaa, varsinkin kun meidän saapuessamme ei ollut edes täyttä – lähinnä tyhjää. Ruoka oli maultaan ihan ok, mutta pääruuan pilasi se raakaperuna. Emme edes saaneet tilalle uutta uuniperunaa, vaan ranskalaisia. 🙁

Lauantai aamuna aamupalan jälkeen käveltiin venäläisten suosimalle torille – Baltijaamille Koplin rajalle. Torilta kävelimme Fhoone ravinton luona olevalle kirpparille. Tämän jälkeen ajoimme rautiovaunulla Koplin perukoille. Kunnon turistit eivät osanneet edes lippua leimata…. 😀 Koplissa käytiin eräässä pubissa, jota oli kehuttu kovasti. Edullista ainakin oli, sillä olut maksoi 1,30 euroa ja höögvein 2 euroa, kun olut vanhassa kaupungissa maksaa helposti kolmekin euroa. Kävelimme tihkusateessa lasitehtaan myymälälle vain todetaksemme sen olevan kiinni. Tässä vaiheessa ei enää kamalasta naurattanut. Kävelimme lähimmälle rautiovaunupysäkille ja ajoimme takaisin Fhooneelle lounaalle. Ruoka oli taivaallista! Ja vielä edullistakin. Söin alkuun brusettalajitelman, jossa oli oliivitahnalla, marinoidulla paprikalla ja vuohenjuustolla, sekä pestolla ja tomaatilla päällystetyt brusetat. Pääruuaksi otin pot roastin, jonka liha suorastaan suli suuhun! Tänne palataan varmasti uudestaan ja voin suositella tuota ravintolaa jokaiselle Tallinnan kävijälle. Hieman on matkana päässä, mutta jos haluaa nähdä palasen aitoa Tallinnaa vanhan kaupungin muurien ulkopuolella, niin se on todella sen arvoista.

Ajoimme rautiovaunulla takaisin keskustaan, jossa teimme hieman ostoksia. Palasimme hotellille hieman lepäämään ja kuivattelemaan kenkiä. Päätimme myös käydä kahvilla Anneli Viikin suklaa kahvilassa. Maustoin latten kanssa kahta ihanaa konvehtia.

Punainen sydän on valkosuklaata ja täytetty Bailey’s täytteellä. Valkoinen neliö puolestaan pitää sisällään kookosta ja inkivääriä. Hieman oli suolainen hinta suklaalla, sillä konvehdit olivat euron kappale. Tosin ovat käsintehtyjä.

Illalliselle menimme Texas Honky Tonk ravintolaan, joka on kaikkien meidän yksi lemppareistamme. Valitsimme ravintolan, koska halusimme olla varmoja, että saamme hyvää ruokaa. Tilasin tequilamarinoutua naudanlihaa tortilloilla.

Ruoka liekitettiin pöydän viereen tuodulla apupöydällä. Viihdettä ja vatsantäytettä samalla rahalla.

Sunnuntaina keskityttiin lähinnä ostosten tekemiseen. Minä hamstrasin luomu juttuja Norde centrumin Hyperrimistä ja luomu kookosjauhoja Solariksen ruokakaupasta.

Ostin teetä, tomaattipyrettä, sitruunamehua, pellavansiemeniä ja kaakaojauhetta luomuna. Lisäksi löysin vielä ihanaa balsamicosiirappia, joka on taivaallista salaatin kanssa.

Ennen kotimatkaa käytiin vielä lounaalla Lidossa – itsepalveluravintolassa, jossa kaikki punnitaan kassalla. Söin ihanaa borssikeittoa ja juustolla kuorrutettua kanaa.

Paluumatka sujui tyynyssä säässä Eckerö Linen Norlandialla. Purkki oli vanha kuin taivas, mutta näköjään ihan toimiva peli. Onneksi meillä oli hytti, sillä kolme ja puoli tuntia olisi ollut aivan liian pitkä aika vain notkuttavaksi ympäri laivaa.

Tallinnassa on aina ihanaa käydä ja joka kerta palatessaan miettiin, milloinka sinne pääsisi uudelleen. 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>