Joensuu osa 2

Tämä postaus tulee kyllä myöhässä, mutta työ näyttää sotkevan vapaa-aikaa. Yksinkertaisesti en vain ole jaksanut kirjoittaa. Joka tapauksessa tässä vielä hieman lisää tunnelmia kesäisestä Joensuusta.

Tiistai aamu aloitettiin suurten kirpparien kiertelyllä. Käytiin kolmella suurella kirpparilla, mm Kontissa ja Valinta kirpparilla. Mitään erityistä ei mukaan tarttunut, mutta löysin ihania kirjoja ja Kontista myös omenen vihreän pashminan. (nyt vallitsevassa ilmanalassa se ainakin on ihan tarpeellinen…)

Mm tällainen kirja lähti mukaan Kontista. Vielä en tarkemmin ole perehtynyt kirjan sisältöön, mutta hienoja paikkoja siinä on kuvattu, kunpa edes osan noista voisi elämänsä aikana nähdä.

Kirppari kierroksen jälkeen meidät tiputettiin Tiinan kanssa auton kyydistä keskustaan ja mentiin Playn terassille ranskalaisille.

Turhaan eivät tytöt ole näitä kehuneet! Päältä rapeita ja sisältä pehmoisia kuorellisia ranskiksia pippuri ja bbqmajoneesin kanssa.

Terassille kuului myös hyvin olennaisena mansikkasiideri. Kuuma oli, mutta siitä ei valitettu, vaan nautittiin olostamme ja katseltiin ihmisvilinää torilla.

Odoteltiin Tanjaa saapuvaksi, jotta päästäisiin kiertelemään kauppoja. Ensimmäinen etappi oli tietenkin Kick´s, koska ah-niin-ihana ripsivärini asuu siellä. Ostin siis vihdoin kauan hehkuttamaani Fiberwigia. Itse asiassa ostin kahta versiota – toisessa on todella miniharja, jonka ideana olisi tavoittaa myös pienimmät ripset.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että alkuperäinen on kuitenkin parempaa ja tuuheuttaa paremmin. Pienellä harjalla kyllä pituutta saa ripsiin ihan hyvin, mutta ei niin näyttävät ripset tule kuin alkuperäisellä.

Hartaan shoppailukierroksen jälkeen päädyttiin Glorian terassille After Work:iin nauttimaan vielä auringosta. Onneksi olin aamulla rasvannut itseni kunnon aurinkorasvalla, niin en palanut. Tosin ei kyllä juuri ruskettumistakaan tapahtunut.

Kotimatkalla istuttiin vielä joen rannalla juoruamassa.

En olisi millään malttanut siirtyä sisätiloihin, mutta nälkä ajoi porsaan kotiin. Ilta meni sitten vähän pilalle, kun sain ilmeisesti auringon pistoksen ja koin elämäni kauheimman päänsäryn ja pahoinvoinnin. Onneksi pakastimen kylmäkissa auttoi ja puolen tunnin päiväunet. Loppuilta vietettiin legendaarisen Avista korttipelin kanssa, kun olin olostani selvinnyt. Muistan kyllä jatkossa käyttää huivia auringossa.

Keskiviikko aamuna suunnattiin jälleen aurinkorasvoinemme ulos ja tämä punainen koivu vihreiden koivujen keskellä aiheutti hämmennystä. En ole jaksanut googlailla, olisiko tämä jokin lajike vai muuten vain mutantti versio.

Käveltiin päämäärättömästi eteenpäin joenrantaa pitkin. Ei ollut kiire mihinkään. Voi, kunpa olisi Kuopiossakin tuollaisia paikkoja, missä voisi kesäpäiviään viettää.

Tiemme kulki Laululavan taakse, jossa järvi avautui joensuulla. Ei tuulen virettäkään ja lämmintä oli yli 25 astetta.

Kesäihmisiä kesällä kesäisessä paikassa. 🙂 <3

Matka jatkui pitkin rantaa venesatamaan, jonne pysähdyimme hetkeksi istumaan laiturin reunalle. Vesi näytti kutsuvalta, mutta epäilen sen edelleen olevan liian kylmää minun hipiällen. 😀

Kesäbloggari uudessa kesämekossaan (valkoisena kuin lokki). 🙂

Lopuksi päädyimme nauttimaan kesäauringossa joenrantaan viltteinemme, sekä suurten vesipullojen kanssa. Pelattiin korttia, otettiin aurinkoa ja ihailtiin naapuri viltin ihanaa koirulia. 🙂

Tämän jälkeen olikin aika palata kotiin oman kullan kainaloon. Bussissa oli onneksi ihanan viileää, eikä se ollut täynnä.

Outi <3 Joensuu, toivottavasti tavataan taas pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>