Lintu tuli taloon kera nallejen

Pitkästä aikaa on ajattelin kirjoittaa. Olen kyllä ajatellut kirjoittaa useinkin ja jälleen näyttää siltä, että asioita on kertynyt pitkä lista, mistä minulla on muutama sana sanottavana. Olisihan tässä aikaa oollut napetella, mutta yksinkertaisesti en ole saanut aikaiseksi. Toisekseen, olen odottavnut yhtä pakettia saapuvaksi, jonka voisin sitten täällä esitellä. Paketti kuitenkin näyttää nyt olevan jossakin hyvin kaukana kotoa… Toimitus nimittäin kestä 4-8 viikkoa… Pitkä on mataka Kanadasta. 😀

Joitakin paketteja on kuitenkin saapunut – taisin aikaisemminkin mainitakin tilanneeni vaatteita ja viime viikon loppupuolella kotiin napsahti minun uusi hupparini. Se on tilattu Threadless:istä ja minusta se oli yhtä aikaa söpö ja hauska. Kuva on suoraan Threadlessin sivuilta, sillä nyt en yksinkertaisesti jaksanut kuvata omaa huppariani. Edessä on myös pieni painatus rinnassa ja siinä on samanlainen tähti kuin yhdellä nallella kädessä. Ko huppari on nimeltään Don’t care bears.

Tänään meille lenti postin mukana äkäinen lintu, nimikko pelinsä pehmoelukka versio. Eli siis Angry Birds pelin hahmot ovat ottaneet muotonsa pehmoelukoina. Näitä sai jo ennen joulua, mutta postikulut olivat päätä huimaavat. Nyt ne olivat muuttuneet kohtuullisiksi ja isäntä halusi tilata Tuxille kaverin. Sänkyyn tuota ei kuulemma saa ottaa. Ehdottomasti sille tarvitaan myös possu kaveriksi, ettei tuolla linnulla tarvitse minua heitellä. 😀 Niin ja jos nyt jollain on tuo peli vielä jäänyt unholaan ja sitä ei ole kokeillut, niin ehdottomasti nyt on viimeinen hetki siihen. Olen aikaisemminkin pelistä täällä höpissyt ja lyhyesti sanottuna ideana on ampua linnuilla sikoja. Minulla menee hermot nopeasti pelaamiseen, kun en meinaa mitenkään päästä kenttiä läpi…. 😛

Hans Välimäki on lanseerannut uusia Aino jätski makuja! Uusi jätski sarja on Aino& ja ne maut kuulostivat herkullisilta.  Esimerkiksi Metsämansikka-valkosuklaa-mantelikrokantti kuulostaa juuri niin minun jätsikiltä. Uudet maut ilmestyvät kauppoihin ihan näillä näppäimillä. Uskoisin hinnan olevan kuitenkin aika huima, sillä sen verta ”gourmet” jätskistä on nyt kyse. Voisi kuvitella hintojen olevan jopa Ben&Jerry’s tasolla. Maistettava niitä on silti. Yksikään aina ei ole vielä maistunut pahalle, paitsi ehkä suklaa, kun INHOAN suklaa jätskiä….

Tulevana viikonloppuna on Kuopiohallissa terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvät messut. Kuulosti mielenkiintoiselta messujen tarjonta, jotan ajattelin piipahtaa siellä lauantaina. Sainpa isännänkin houkuteltua sinne mukaan. 🙂 Messuilla on asiaa mm. luomu- ja lähiruuasta, sekä superfoodista (itse olen vähän skeptinen tähän superfoodiin, kun meillä on kotimaassakin ”superfood” raaka-aineita (esim. kotimaiset marjat kuten tyrni, lakka ja mustikka), niin en välttämättä näe järkeä niiden kiikuttamiseen kaukaa ulkomailta. Myös lisäaineista on juttua noilla messuilla ja tästä ei varmaankaan tarvitse enempää avautua… Taisin sen jo kerran tehdä. 😀 Messuilla voi myös keskustella erilaiseten asiantuntijoiden kanssa, mm. KYS erikoislääkäreiden kanssa. Tämän kaiken lisäksi Mari Kiviniemellä on puheenvuoro messuilla. Näiden messujen annista tulen varmasti kertomaan vielä. 🙂

Seuraajan videon postasin jo kerran naamakirjaan, mutta haluan sen jakaa täälläkin. Sen verran huvitusta se minussa aiheutti. En ollut varma olisinko itkenyt vai nauranut, mutta uskoisin ainakin naisten ymmärtävän huvitukseni, varsinkin jos kotona sattuu olemaan miehen puolikas, joka tykkää viettää aikaansa pelien kanssa. Tai miksein tämä nyt kävisi toisinkinpäin 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>