Nyt tiedän kuinka joulupukit tehdään

Käytiin tänään juuri katsomassa joulupukki elokuva, joka siis kertoi siitä millainen joulupukki oikeasti on  ja kuinka joulupukista tuli sellainen pukki, mihin me olemme tottuneet – suloinen, lapsia rakastava ja aina hymyilevä; siis kokis joulupukki. Oli sellainen suomalaisen elokuvateollisuuden tuotos, että varmasti päätyy meidän kirjahyllyyn jahka DVD:lle joskus tulee. Sen voi sitten esittää jatkossa aina jouluaattona, ettei pääse karu totuus unohtumaan. 😉

Tänään ja eilen ollaan luuhattu kaupoissa, isännän mielestä varmaan ihan vuoden edestä…. Eilen se vahingossa joutui minun ja yhden ystäväni kanssa vaatekauppoihin. Vietiin se sitten lohdutukseksi kahville Houkutukseen. Melkein saatiin kaikki jouluostokset tehtyä, muutama lahja vielä puuttuu ja minun pitää ensi viikolla vielä metsästää isännän lahja, koska se on kokonaan ostamatta. Tänään tehtiin kyllä kotiinkin löytöjä, tai siis minä tein ja hyväksytin sitten ylemmällä taholla (kummallista kun pitää hyväksyttää, vaikka ite maksaa….minun mielestä vaaleanpunaiset pyyhkeet on ihan kiva juttu!). Ostin sellaisen suuren lasisen hurrikaanin, jonka pohjalle arvelin laittaa valkoista koristehiekkaa ja polttaa siinä kynttilöitä. Löysin myös Sokokselta kaksi ihanaa Pentikin pallokynttilää, jotka ei ihan vielä muuttanu meille, mutta kyllä nekin kotiin tiensä löytää!

Yhden joululahjan olen jo saanut, nimittäin vaaleanpunaiset Reinot. Ne on maailman suloisimmat popot. Haaveilin niistä niin kauan, kun ne on olleet markkinoilla ja nyt minä ne sain. Melkein olen joka päivä ollut pakotettu niitä pitämään. <3

Edelleen meillä on tehokas asunnon metsästys käynnissä. Tänään käytiin katsomassa yhtä todella helmeä asuntoa. Sen jälkeen ei varmaan mikään enää näytä niin hyvälle! Varsinkin keittiöön ja saunaan rakastuin. Valitettava tosiasia on, että siitä taisi tykätä muutkin ihmiset. Huomenna tai ylihuomenna saadaa tietää, onko se asunto kenties meidän tuleva koti. Kaksi muuta asuntoakin on kiikarissa, mutta ne ei kolahtaneet niin kuin tuo. Täytyy todella toivoa, että edes nyt tärppäisi. Niin monta ihanaa asuntoa on mennyt nenän edestä, että eiköhän olisi jo aika meidänkin saada koti itsellemme.

Tänä aamuna istui puussa puluparvi. Vaikka otuksina ovatkin varsin ärsyttäviä ja sottaisia, niin jotenkin hellyyttäviltä ne näytti siinä pörröisinä. Aukaisin ikkunan ja minua peloteltiin, että saan kohta kaverin. Yksi oli ilmeisesti aikaisemmin aamulla jo yrittänyt sisälle.

Koska oli paljon aikaa ennen elokuvan alkamista, kävin Sokokselta hakemassa itselleni uuden ripsivärin. Ihan en oikein vielä ole vakuuttunut siitä, voiko sekään korvata maailman kaikkeuden parasta ripsaria, nimittäin Fiberwig:a. Koska joku pälli meni ja lopeeti Kick’s:in Kuopiosta en minä saa enää kuivashampootani ja ripsariani täältä. Arvelin nyt kokeilla Isadoran vastaavan Wigwham:in. Veikkaan että palaan takaisin kestosuosikkeihini. Tämä on vähän sama juttu kuin eväiden kanssa, että ei kannata ottaa mitään uutta, kun todennäköisesti se on pahaa. Tämän olen karvaasti kokenut niin monta kertaa, että aion jatkossa pysytellä hyväksi havaitsemallani mannapuuro linjalla. 🙂

ClubOne muisti minua tänään myös joululahjalla! Saatiin ilmainen risteilylahjakortti. Harmiksemme se on voimassa vain tammikuun loppuun ja jos asunto saadaa, niin voi olla aika hankalaa kaivaa rahaa risteilyyn. Toisaalta olisi kiva mennä, kun sen saisi käyttää Prinsessalle ja minulla on melkein huutava tarva viskiin ja uuteen hajuveteen. Meinaa olla nyt vain niin monta uutta superhyväntuoksuista, että valinta on vaikea. Tosin onneksi osa niistä hyväntuoksuisista ei tuoksuneet ollenkaan minulle, niin niitä ei tarvitse edes harkita.

Nyt pitää yrittää olla hirmuisen kiltti nämä viimeiset päivät ennen joulua, että saan mahdollisimman kivoja joululahjoja, niin ja ei hirveästi huvittaisi sitä pukkia kohdata, jos on ollut tuhmana…. 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>