Talvi yllättää – vaan ei minua

Talven ensimmäinen autoilukokemus (minä ratissa) on nyt pulkassa. Muutamia huomioita tein työmatkoja taittaessani. Ensinnäkin takalasin lämmitin on hirmuisen hyvä keksintö. Vielä parempi siitä keksinnöstä tulee, jos sen vaan muistaa painaista päälle. Teiden suolaus on hieno ajatus, sulaapahan jää tien pinnasta. Mutta onko kukaan ajatellut kehittää sellaista suolaa, ettei minun auton (tai siis autohan ei teknisesti ottaen ole minun, mutta anyway..) lasi olisi ihan harmaa, joka kerta kun joku dorka, joka ei ymmärrä nopeusrajotuksia, ajaa ohi? Tietenkin voin käyttää lasinpesunestettä, mutta sitten lasi on kahta suttuisempi. Ärsyttävää! Kolmas huomioni liittyi teiden kuntoon. Ilmeisesti kaupungilla ei ole enää varaa aurata teitä. Varsinkaan keskustan alueella. Tuntui kuin olisi kärrytiellä päristellyt, onneksi auton iskarit on kunnossa (kai?). Muuten autolla ajamisessa ei ole mitään vikaa, ainakin jos muistaa laittaa radioon hyvän kanavan ja stereot melko (lue: todella) kovalle. 😛 Vähän olen yrittänyt vihjailla, että eikö meidän – ei kun siis isännän – autoon voisi tulla semmoiset astetta tehokkaammat äänentoistolaitteet (vaikka niinku subbari nyt näin alkajaisiksi…). Kuulemma ei ollu tulossa. Auton äänentoistoon ei kuulemma laiteta euroakaan. Tylsää. Arvelin kuitenkin, että asiasta voisi pikkuriikkisen vielä keskustella….

Tänään kävin ostamassa kassillisen ihania juttuja Tiimarista! Nimittäin meinasin ruveta askartelemaan. Keksin eilisiltana/yönä, että haluaisin tehdä joulukorttini itse. Onhan ne paljon kauniimpia ja persoonallisempia, kuin ne kaupasta ostetut. Vaikkakin ehdin jo ostaa joulukortteja, niin silti haluan nyt tehdä tänä vuonna omani. Ostin samalla kyllä vähän muitakin askartelu tarvikkeita, arvelin nimittäin askarrella myös semmoisia tonttuja. Niitä meinasin tehokkaana tyttönä ripustella molempiin asuntoihin, vaikka minulle kerrottiin, että toisesta asunnosta ne tontut poltetaan, jos niitä ikkunaan ilmaantuu. Tontut tulee ja on jouluun asti, en anna nyt periksi! 🙂

Tätä kirjoittaessani muistin, että omistan ikkunamaaleja, minnekkähän olen ne laittanut? Niilläkin voisi joulukuvia ikkunoihin maalailla. Toissa vuonna niitä askartelinkin ihan urakalla. Ehkä etsin ne ihan ensi tilassa. Muutenkin pitäisi kaivella joulukoristeet esiin. Kuusi ei kyllä minun asuntoon mahdu. Harmi.

Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että minäkin taidan tänä vuonna päästä joulutunnelmaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>