Uteliaisuuden multihuipentuma

Aika moni joka minut hyvin tuntee, tietää uteliaisuuteni asteen. En minä nyt ihan Ulla Taalasmaa -tyyppiä ole, mutta kyllä minua kiinnostaa ympärilläni olevien ihmisten kuviot. Tämä saa isäntäni varsin usein tuskastuneisuuden partaalle, kun ehkä muutaman kysymyksen sekunnissa saatan esittää. Minun pitäisi tietää kaikki ja mielellään heti. Isäntä kun ei ihan aina ymmärrä kaikkea tarpeellista kysellä, jotenka ei siis osaa minulle riittävän hyvin raportoida ja sekös minua ärsyttää.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa uteliaisuuteni kohde. Viime aikoina olen pohtinut, että kuka tätä blogiani oikein lukee? Onneksi on Google analytics, niin vähän saan viitteitä siitä. Suurin osa kävijöistä on minun omia kavereitani Facebook:ista, sillä yli 70 prosenttiä kävijöistä tulee Naamiksen linkkien kautta. Mutta entäs ne loput sitten? Osa on tullut suoraan ja osa RantSite:n kautta, koska olen yksi kirjoittajista sieltä (vielä tosin en ole ainuttakaan ränttiä saanut kirjoitettua), kun tämä ja PeLE:n ylläpito harjoittelun takia on pitänyt minua varsin kiireisenä. Suorastaan kihisen, kun en tiedä kuka minun lätinöitä (jaksaa) lukea. Olisi kiva tietää varsinkin, jos joku aivan ulkopuolinen jaksaa tätä seurata, tiedän kyllä että muutama kaveri käy säännöllisesti kaikki postaukset lukematta. Muistatuttaisin siis, että kommentoiti ei ole kiellettyä. 😉 (Ja siis yhtäänhän en janoa tietoa teistä lukijoista…. eeeeeeeeeeeeeenpä!!)

Tähän loppuun voisin muuten vielä mainita, että oli muuten ihan kauheaa katsottavaa se Cheekin ja Elan kokkaaminen! (Viitaten Sokkokokkiin 14.10.) Valitettava tosiasia oli, että Cheek hävisi! Tosin on pakko myöntää, että en todellakaan olisi kyllä niitä Cheekin pöperöitä lapioinut. Ja vähän näytti ne Elankin murkinat siltä, että ei varmaan kauhean usein tule kauhan varessa heiluttua. Onhan se tietenkin vähä eri ote kauhassa kuin mikissä. 😀

Niin ja eilen sain haalittua itselleni Anttilan keskusvaraston tyhjennyksestä uuden Singstar pelin! Se taisi olla joku Suomi Rock versio. Olen vähän niitä suomalaisia versioita jahdannut, vaikkei Abba:n voittanutta ole vielä ollut. (Johtuu varmaan siitä, että saan niillä biiseillä aina parhaat pisteet. :P) Huomenna tämä kultakurkku korkkaa uudet biisit ja pyydän jo etukäteen anteeksi naapureilta (ja isännältä).

Nyt rauhoittumaan, huomenna olisi aamuvuoro ja puoli kuuden herätys, ai nam…. 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>