Kynttilöitä ja turbohuulia

Ihanan pimeät illat! Ja pimeät illathan tarkoittaa, että kynttilöitä palaa ihan kauhealla vauhdilla. Isi sanookin aina, että sama kun seteleitä polttelisi… Höh, miehet, eivät vaan ymmärrä tunnelman päälle! Tänä iltana olin yhden ystäväni luona PartyLite kutsuilla. Ihan ilmaisiahan ne kynttilät ei ole, ja tuota niin… Saattoi olla, että muutaman euron tuhlasin ja ihan paria kynttilää kotiini nyt odottelen. Voi olla, että isäntä tukehtuu niihin tuoksuihin, varsinkin kun minuun vetoaa suuresti ne miesten partavesiltä tuoksuvat kynttilät. Pittää muistaa polttaa niitä vain isännän läsnäollessa, ettei tule väärinkäsityksiä. 😉 Hirveästi olisin halunnut sellaisen yhden lyhdyn ostaa, mutta jätin kuitenkin toiseen kertaan, ihan jo siitä syystä, ettei talous ihan kokonaan olisi kynttilöihin kaatunut. Tosin melkein näen jo sieluni silmin sen lyhdyn tuossa ikkunallani. Yritin isännältä kinuta Visa-korttia lainaan, mutta aika heikoin tuloksin. 😀 Päädyin joka tapauksessa ostamaan (omilla rahoillani) votiivilajitelman ja valkolumimarjan tuoksuisia tuikkivia. Olen hyvin mieltynyt noihin votiiveihin, sillä ainakaan en ole löytänyt mistään muualta vastaavanlaisia kynttilöitä. Ne siis sulavat kokonaan palaessa ja luovat näin ollen paljon valoa ja niitä täytyy polttaa tietynlaisissa votiiviastioissa. Itse olen kyllä polttanut niitä myös Iittalan Kivi-tuikkulyhdyissä.

Saatiin myös se DealExtreme:n tilaus tehtyä tänä iltana. En saanu vaaleanpunaista pussukkaa DS:lle, muta valkoisen kuitenkin. Oli sekin ihan kiva! Niin ja tietenkin sen vaaleanpunaisen tikun. Sille on kuulemma joku hienompikin sana, mutta mä en kyllä sitä enää muista. Siispä kutsumme sitä jatkossakin tikuksi. Sain myös ujutettua ostoskoriin vihreitä ja punaisia leppäkerttu-magneetteja koristamaan jääkaapin ovea. Minusta ne oli ihan supersuloisia. Onnistuin myös tekemään ostoksia E.l.f.:n sivuilla ja tilasin sieltä huulia turvottavan huulikiillon. Toivottavasti en kauhealta pusukalalta näytä sen jälkeen. 😀 Tosin se maksoi vain 1,50 puntaa, että jos sitä ei voi syystä tai toisesta käyttää, niin ei kauheasti mennyt rahat hukkaan. Saatoin mä tilata vähän jotain muutakin, kun postit oli vain punnan Suomeen. Mutta en mitään erityistä mainitsemisen arvoista. 🙂

Huomiseksi on luvassa kuulemma kauheaa lumimyrskyä ja minä kun kerrankin arvelin reippailla töihin. Tosin jostain syystä minun iOmpukan iPod ei suostu yhteistyöhän minun kanssa ja en voi kuunnella sillä musiikkia ja kuinka ollakkaan minun mp3-soitin on särki. Se kuoli viime talvena niihin kolmenkymmenen asteen pakkasiin, varmaan ei raukka kestäny sitä kylmyyttä, vaikka olin virkannu sille semmosen villasen paksun pussukankin. 🙁 Nyt haluaisin kauheasti semmoisen uuden suffelin (iPod Shuffle). Semmonen pinkki olis ihan hirmuisen söpö, eikä se olis ees kauheen kallis. Katotaan, jos tässä sen verran rikastuisi, että saisi uuden ämppärin.

Nyt talvea odottelemaan (taivaalta tippuu jo jotakin valkoista mönjää). 😛 Ai niin ja pakko on mainita vielä tähän loppuun, että Happoradion uusin levy, Puolimieli, löytyy myös Spotify:sta. JJJEI!! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>