Vihdoinkin sitä voi alkaa työstämään….

Blogia nimittäin. Hmm, ongelma on vain lähinnä se, että olisi tällä ainakin sata ja yksi asiaa mistä voisi kirjoittaa. Hirveästi voisin pulista minun työn alla olevista ihanan vihreistä villasukista tai siitä, että sain äsken sähköpostia Nonpareil Buotiquelilta, että minun tilaus on postitettu. Niin tai sitten voisin selittää suu vaahdossa myös siitä, miksi odottaa huomista…. Tietenkin vaihtoehto on, että kirjoitan vähän kaikesta. Tosin juuri käytiin olan takaa huikkaamassa, että kirjoitan romaaneja. Pyh. Kirjoittaminen on kivaa, tosin vielä käy niinkin aivan varmasti, että tulee vain semmoisia muutaman rivin postauksia. 😀

Ehkä aloitan niistä villasukista. Löysin siis kotoa iskemättömän kerän Seitsemän veljestä villalankaa, ompun vihreänä. Pitkään pohdin (tai siis minun mittakaavalla pitkään, pari minuuttia) että mitä siitä voisin väkertää. Varsinaisesti tarvetta ei ollut mihinkään. Alunperin lanka oli ostettu huivia varten, mutta en koskaan saanut huivista mieleistä, niinpä sen tekeminen jäi. Arvelin sitten askarrella siitä villasukat. Jos saan ne sukat ikänä valmiiksi, niin voisinpa vaikka kuvankin niistä täällä julkaista. Tänään sain valmiiksi lapaset, mutta ne ei taida olla ihan esittelykelpoiset kuitenkaan. 😀 Talvella on minun asunnossani niin kamalan kylmä öisin, että nukun sukat jalassa ja tähän tarkoitukseen villasukat ovat ihan parhaat. Tosin toiveissa on, ettei ensi talvena ehkä tarvitsisi tuossa asunnossa palella… 😛

Sitten asia numero kaksi: nimittäin se Nonpparelli! Oih, mikä ihana kauppa. Kauheasti kivoja purkkeja ja purtiloita ja mikä parasta vielä ihan naurettavan edulliseen hintaan. Löysin putiikin ihan sattumalta muutaman blogin kautta ja kun monella tuntui olevan heidän tuotteistaan pelkästään hyvää sanottavaa ja tilaaminen oli onnistunut vaivattomasti, laitoin minäkin tilauksen menemään. Vähän ehkä liian hätäinen olin, sillä löysin sitten tilauksen lähettämisen jälkeen vielä muutaman sellaisen tuotteen, jotka minun olisi ihan pakko ollut saada… No ensi kerralla sitten. Tänään tulleessa sänköpostissa käskettiin odottaan 10-20 päivää paketin saapumista kotiin… Joopa-joo, minähän niin kovin siitä odottamisesta tykkään. Kunhan se paketti sieltä saapuu ja saan tuotteita kokeiltua, niin voin sitten kertoa oliko ne tuotteet kaiken sen hehkutuksen arvoisia.

Ja se huominen. Huomenna alkaa SM-liigan pelit! Siis jääkiekon, jos se jollekulle on vielä epäselvää. Aion huomenna suunnistaa peliä katsomaan. Ongelmaksi on kuitenkin osoittaunut se, että peli on JYP:iä vastaan. Ja siellähän pelaa Pihlström. Pitää yrittää muistaa kannustaa vaan KalPaa, mutta pelottaa, että vahingossa saatan vähän Karvaakin kannustaa. Tosin se täytyy tehdä oikein huomaamattomasti. Veikkaan, etten saisi seuralaiseltani kovinkaan suotuisia katseita, jos erehtyisin JYP:in pelaajalle kannatustani huutamaan. KalPa tietenkin voittaa, mutta vähän kunniaa voisi Pihlströmkin saada. 😉

Näihin tunnelmiin voikin sitten lopetta. Huomista odotellessa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>